...kuin, että blogi ei suinkaan ole varsinaisesti tauolla vaan me teemme muuttoa. Olohuoneen työ"nurkkaus" (eli puolikas olohuone) on nyt saanut oman tilan, (pienen) huoneen joka tulvii laatikoita, pussukoita, nyssyköitä, koiranpetejä, pöytiä ja metrikaupalla Lundiaa.
Huomenna on ehkäpä vihdoin vanhan kodin loppusiivous tehty ja uuden kodin laittamiseen pääsee keskittymään oikeasti ja siten palaamaan töihin taasen.
Kisakausi sen sijaan korkkautuu ihan kunnolla jo sunnuntaina, luvassa on useamman viikon kisaputki ja sielu lepää jo valmiiksi ajatuksesta, että pääsee tuuliselle pellolle jutustelemaan päiväksi kahvitermarin kera samanhenkisten ihmisten seuraan. Toki ohessa on sitten kauniita koiria ja toivonmukaan myös komeita kisasuorituksia. Oijoi, se on elämää parhaimmillaan!
perjantai 26. huhtikuuta 2013
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Aamutunnelmia
Menin aamulla hakemaan koiria aamupissatukselle kanssani.
Tuikulla oli maja. Rouva ei osaa oikein itse mönkiä peiton alle.
Tuikulla oli maja. Rouva ei osaa oikein itse mönkiä peiton alle.
Majassa oli seinänaapurina Vappu.
Kahden kerroksen väkeä.
Nappisilmäinen nautiskelija.
maanantai 15. huhtikuuta 2013
lauantai 13. huhtikuuta 2013
Näyttelyesiintyminen on vain kerjäämistä tyylillä
Olen itseasiassa miettinyt tämänsorttista postausta jonkin aikaa, oikeastaan sen jälkeen kun minulta muutama ihminen kysyi, että miten olen opettanut koirani esiintymään näyttelyssä. Taisi olla joku oman Tuikkuni pentujen omistajista. Nyt bongasin samanhenkisen postauksen Whippedin blogista (joka on muuten aivan ihana blogi kaikinpuolin!) ja ajattelin tässä hiusvärin imeytyessä aloittaa oman koosteeni aiheesta kun sitä kerran on tullut pohdittua. Niin, se Whippedin postaus löytyy täältä: http://whip-d.blogspot.fi/2013/04/vinkkinurkka-ala-seisota-koiraasi-nain.html?spref=fb
Luvassa on siis postaus joka tulee sisältämään paljon kuvia minun ja koirani melko vähäisen näyttely"uran" varrelta, luvassa on huumoria, otsan läpsintää ja ehkä pari kyyneltäkin, toivonmukaan naurusta kun seuraatte kuvia! Disclaimerina siis mainittakoon, että kaikissa kuvissa esiinnyn minä itse koirani kanssa.
Minä olen ollut jokseenkin se pylly edellä puuhun menijä näissä koiranäyttelyasioissa. Olen kyllä "rohkeasti" alusta asti esittänyt koirani itse, mutta lopputulemat nyt ovat toki olleet vähintäänkin karuja aina toisinaan. Valitettavana sijaiskärsijänä tässä asiassa on ollut Tuikku joka - ihme kyllä - kuitenkin keräsi kasaan ne vaadittavat sertinsä ja valioitui Suomesta. Ja vieläpä niin, että esitin ne sertit sille kaikki itse! Kiitoksia kuitenkin niille muutamalle, jotka ovat Mamma-Muikun kanssa käyneet myöskin kehässä ja erityisesti Annalle jonka toimesta Tuikku sai Virosta valioitumiseen vaadittavan sertinsä myös.
Tästä kuitenkin päästään siihen minun "teesiini" näyttelyesittämisessä. Ja tämä täysin omakohtaisella kokemuksella. Eli: tasapainoista koiraa ei tarvitse seisottaa, se seisoo kyllä ihan itse.
Toki erityisesti runsasjalkaisille koirille voi tarjota hiukan apuja sen oikean asennon hakemiseen, mutta sitä koiraa ei tarvitse kuristaa hihnalla, tempoa suuntaan tahi toiseen eikä erityisestikään yliesittää joka mielestäni on tässä kuuden näyttelyvuoteni aikana lisääntynyt hurjasti.
Tavoitteenahan näytteyssä on toki esittää koira sille suotuisimmassa asennossa ja hyvässä ryhdissä, raajat haetaan 90 asteen kulmaan (se suora kulma) maahan nähden ja koiralle mielellään vireä ilme, hyvät ja rennot linjat, ei pingottuneita lihaksia. Liikkeessä koira esitetään sille sopivalla vauhdilla jotta se voi esittää askelensa optimaalisesti. Nämä ovat niitä hienousasioita joihin en osaa ottaa kantaa, tai ehkä osaisin jos olisin paikalla henkilökohtaisesti, mutta näin tekstimuotoisesti en juurikaan. Ne ovat koirakohtaisia ja vaativat yksilön tuntemusta!
Ne universaalimmat jutut sitten, eli se mistä tämän postauksen oli tarkoitus koostua. Niitä yleisiä älä tee näin -juttuja. No tässäpä niitä tulisi, kuvien kera.
Ensinnäkin pitäisi miettiä sitä miten koiran esittää, paitsi onko asento ok onko hihna niin ettei se riko koiran yleisvaikutelmaa, häiritse tuomarointia? Puhumattakaan siitä, että olisit itse tuomarin ja koiran välissä kun liikkeitä yritetään katsoa?
Jalat melko takana, koira näyttää könöttävän pelkästään etuosansa päällä joka johtunee osin siitä, että sitä kiskotaan näyttelyhihnalla eteenpäin samalla kun takajalat ovat turhan takana.
Mites se oli sen hihnan kanssa...? Toisaalta tässäkin, Tuikku, vasta 9kk seisoo ihan itse, kuristamatta hihnalla yhtöön ryhdikkäästi ja rennosti.
Nämä kaksi kuvaa taitaa olla Tuikun ihka ekasta näyttelystä (match show), hihna taas vähän hukkateilla paikoitellen ja kun namia kaivetaan taskusta menee asento koiralla sekaisin.
Aika jees! Vireä ilme, hyvä ryhti, kaunis ja rento etuosa, jalat ei liian takana eikä liian edessä. Kyllä tämä tästä hiljalleen? Aloin honaamaan, että ehkä se vireys olisi se juttu jolla koira saataisiin näyttämään hyvältä? Tuikku kun alkoi selvästi kyllästyä kehissä olemiseen vaikkei sitä paljoa tehtykään.
Vuonna 2012, Tuikun ollessa jo muotovalio aloin miettimään miten saisin sille iloa esiintymiseen. Tuikku oli tässä vaiheessa jo tapaturman seurauksena tosin menettänyt silmänsä joten sinällään näyttelytouhut nyt olivat jo aikalailla loppu. Tarpeen oli kuitenkin opettaa nuorikkoa, pöytäpelkoista Olgaa ja rupesin miettimään, että mitäs tässä nyt pitäisi tehdä jotta se ryhti ja ilo saataisiin esiintymiseen takaisin. Ja samalla se Olgan pöytäpelko selätettyä.
Tästä päästäänkin siihen toiseen "teesiini". Eli näyttelyesiintyminen on vain kerjäämistä tyylillä.
Alettiin harjoittelemaan nakin tuijotusta. Vaikea laji ahneelle koiralle?
Harjoittelu aloitettiin lattialta. Näytin koiralle, että kädessä on nami, hyvä ja voimakkaan tuoksuinen. Kun namikättä katsottiin tiiviisti annoin namin koiralle. Muutama toisto ja koira ymmärsi, että kerjätä kannattaa. Jos koira istui ohjasin sen kädellä takaisin seisomaan asettelematta sen kummemmin. Kunhan meni perille, että namin saa vain seistein. Toinen vaihtoehto on vetää namia eteenpäin ja ohjata koira nousemaan itse ja kävelemään, jompsin kumpsin. Meillä istumista tarjottiin aluksi paljon koska ruokakuppi tulee eteen meillä vain istumalla kauniisti.
Kun idea alkoi mennä perille alettiin sama harjoittelu pöydällä. Koira pöydälle, namin tuijotusta ja palkkausta. Jatkettiin niin kauan, että pöytään suhtauduttiin ilolla ja innolla, ei jännityksellä. Ja kun idea alkoi mennä perille pidennettiin nakintuijotusaikaa hiljalleen.
Asettelua alettiin kokeilemaan vasta kun idea oli selvästi perillä, ei aiemmin. Ensin ihan vaan niin, että koira tuijottaa namia ja iste hypelöin, hivelen ja koskettelen jalkoja. Kun tämä ei herätä koirassa reaktioita alettiin jalkoja siirtelemään. Ahkerasti namin tuijotuksesta palkiten jotta koira oppii olemaan välittämättä jaloissaan tapahtuvista asioista.
Hiljalleen harjoitteita vaikeutettiin ja lopulta namin sai vain jos antoi minun ensin siirtää jalkaa ja sitten jätti jalan paikalleen. Jos jalka siirtyi heti takaisin siirsin sen rauhallisesti uudelleen. Muutama harjoite ja tuntui toimivan hyvin.
Hiljalleen koira oppi, että sen tehtävä pöydällä tai lattialla on vain ja ainoastaan tuijottaa namia. Sen ei pidä eikä tarvitse välittää mistään ympärillään tapahtuvasta kun edessä on se nami jota katsotaan.
Lopulta oli aika lähteä kokeilemaan silmäpuolirouvan kanssa juttua ihan tositilanteeseen. Muistoksi sain nämä kaksi kuvaa.
Pöytäpelkoinen Olgakin tuntuu suhtautuvan nykyään iloisesti ja innokkaasti. Ehkäpä me vielä se EH käydään jostain tuurilla saamassa!
Luvassa on siis postaus joka tulee sisältämään paljon kuvia minun ja koirani melko vähäisen näyttely"uran" varrelta, luvassa on huumoria, otsan läpsintää ja ehkä pari kyyneltäkin, toivonmukaan naurusta kun seuraatte kuvia! Disclaimerina siis mainittakoon, että kaikissa kuvissa esiinnyn minä itse koirani kanssa.
Minä olen ollut jokseenkin se pylly edellä puuhun menijä näissä koiranäyttelyasioissa. Olen kyllä "rohkeasti" alusta asti esittänyt koirani itse, mutta lopputulemat nyt ovat toki olleet vähintäänkin karuja aina toisinaan. Valitettavana sijaiskärsijänä tässä asiassa on ollut Tuikku joka - ihme kyllä - kuitenkin keräsi kasaan ne vaadittavat sertinsä ja valioitui Suomesta. Ja vieläpä niin, että esitin ne sertit sille kaikki itse! Kiitoksia kuitenkin niille muutamalle, jotka ovat Mamma-Muikun kanssa käyneet myöskin kehässä ja erityisesti Annalle jonka toimesta Tuikku sai Virosta valioitumiseen vaadittavan sertinsä myös.
Tästä kuitenkin päästään siihen minun "teesiini" näyttelyesittämisessä. Ja tämä täysin omakohtaisella kokemuksella. Eli: tasapainoista koiraa ei tarvitse seisottaa, se seisoo kyllä ihan itse.
Toki erityisesti runsasjalkaisille koirille voi tarjota hiukan apuja sen oikean asennon hakemiseen, mutta sitä koiraa ei tarvitse kuristaa hihnalla, tempoa suuntaan tahi toiseen eikä erityisestikään yliesittää joka mielestäni on tässä kuuden näyttelyvuoteni aikana lisääntynyt hurjasti.
Tavoitteenahan näytteyssä on toki esittää koira sille suotuisimmassa asennossa ja hyvässä ryhdissä, raajat haetaan 90 asteen kulmaan (se suora kulma) maahan nähden ja koiralle mielellään vireä ilme, hyvät ja rennot linjat, ei pingottuneita lihaksia. Liikkeessä koira esitetään sille sopivalla vauhdilla jotta se voi esittää askelensa optimaalisesti. Nämä ovat niitä hienousasioita joihin en osaa ottaa kantaa, tai ehkä osaisin jos olisin paikalla henkilökohtaisesti, mutta näin tekstimuotoisesti en juurikaan. Ne ovat koirakohtaisia ja vaativat yksilön tuntemusta!
Ne universaalimmat jutut sitten, eli se mistä tämän postauksen oli tarkoitus koostua. Niitä yleisiä älä tee näin -juttuja. No tässäpä niitä tulisi, kuvien kera.
Ensinnäkin pitäisi miettiä sitä miten koiran esittää, paitsi onko asento ok onko hihna niin ettei se riko koiran yleisvaikutelmaa, häiritse tuomarointia? Puhumattakaan siitä, että olisit itse tuomarin ja koiran välissä kun liikkeitä yritetään katsoa?
Jalat melko takana, koira näyttää könöttävän pelkästään etuosansa päällä joka johtunee osin siitä, että sitä kiskotaan näyttelyhihnalla eteenpäin samalla kun takajalat ovat turhan takana.
Mites se oli sen hihnan kanssa...? Toisaalta tässäkin, Tuikku, vasta 9kk seisoo ihan itse, kuristamatta hihnalla yhtöön ryhdikkäästi ja rennosti.
Nämä kaksi kuvaa taitaa olla Tuikun ihka ekasta näyttelystä (match show), hihna taas vähän hukkateilla paikoitellen ja kun namia kaivetaan taskusta menee asento koiralla sekaisin.
Tarvitseeko tästä asennosta sanoa jotain? Koira selvästi jännittää kättä selän päällä. Tämän kuvan otin myös siksi, että muistuttaisin näyttelypukeutumisesta. Näyttelyissä hölkätään, kyykitään, kumarrellaan ja siten myös pyllistellään. Valitse vaatteesi niin, ettei sukkahousujen haarakiila, tissivako tai työmiehen hymy ole tyrkyllä!
Tässä on ihan kiva liikekuva, sopiva vauhti ja koira esittää askellustaan siististi. Hihnakin näyttäisi olevan melko löysällä, toisaalta varsinkin nuorten koirien kanssa on joskus pidettävä talutinta melko kireällä jotta kuono ei hakeutuisi maahan. Itse teen tällöin nopean, kevyen nyppäyksen hihnaan palauttaakseni koiran huomion itseeni ravaamisen ajan. Reipas vauhti yleensä auttaa haistelun ehkäisyyn joten voi hyvin ottaa, että edessäolija on hieman kauempana ja sitten hölkötellä nopeammin. Näyttelypukeutumisesta sen verran, että olisi varmaan kohteliasta käyttää kenkiä...
Kyllä sitä joskus Tuikun nuoruusiällä jo onnistuttiinkin!
Jalat liian takana ja koira näyttää muulilta? Etuosa jännittynyt ja ihan lysyssä.
Aika jees! Vireä ilme, hyvä ryhti, kaunis ja rento etuosa, jalat ei liian takana eikä liian edessä. Kyllä tämä tästä hiljalleen? Aloin honaamaan, että ehkä se vireys olisi se juttu jolla koira saataisiin näyttämään hyvältä? Tuikku kun alkoi selvästi kyllästyä kehissä olemiseen vaikkei sitä paljoa tehtykään.
Käsi ristiselässä ja jännitynyt koira. Etuosa kuin kirahvi, ilme lähinnä ahdistunut ja takaosa näyttää siltä kuin oltaisiin valmistauduttu pomppaamaan ilmaan...
Vuonna 2012, Tuikun ollessa jo muotovalio aloin miettimään miten saisin sille iloa esiintymiseen. Tuikku oli tässä vaiheessa jo tapaturman seurauksena tosin menettänyt silmänsä joten sinällään näyttelytouhut nyt olivat jo aikalailla loppu. Tarpeen oli kuitenkin opettaa nuorikkoa, pöytäpelkoista Olgaa ja rupesin miettimään, että mitäs tässä nyt pitäisi tehdä jotta se ryhti ja ilo saataisiin esiintymiseen takaisin. Ja samalla se Olgan pöytäpelko selätettyä.
Tästä päästäänkin siihen toiseen "teesiini". Eli näyttelyesiintyminen on vain kerjäämistä tyylillä.
Alettiin harjoittelemaan nakin tuijotusta. Vaikea laji ahneelle koiralle?
Harjoittelu aloitettiin lattialta. Näytin koiralle, että kädessä on nami, hyvä ja voimakkaan tuoksuinen. Kun namikättä katsottiin tiiviisti annoin namin koiralle. Muutama toisto ja koira ymmärsi, että kerjätä kannattaa. Jos koira istui ohjasin sen kädellä takaisin seisomaan asettelematta sen kummemmin. Kunhan meni perille, että namin saa vain seistein. Toinen vaihtoehto on vetää namia eteenpäin ja ohjata koira nousemaan itse ja kävelemään, jompsin kumpsin. Meillä istumista tarjottiin aluksi paljon koska ruokakuppi tulee eteen meillä vain istumalla kauniisti.
Kun idea alkoi mennä perille alettiin sama harjoittelu pöydällä. Koira pöydälle, namin tuijotusta ja palkkausta. Jatkettiin niin kauan, että pöytään suhtauduttiin ilolla ja innolla, ei jännityksellä. Ja kun idea alkoi mennä perille pidennettiin nakintuijotusaikaa hiljalleen.
Asettelua alettiin kokeilemaan vasta kun idea oli selvästi perillä, ei aiemmin. Ensin ihan vaan niin, että koira tuijottaa namia ja iste hypelöin, hivelen ja koskettelen jalkoja. Kun tämä ei herätä koirassa reaktioita alettiin jalkoja siirtelemään. Ahkerasti namin tuijotuksesta palkiten jotta koira oppii olemaan välittämättä jaloissaan tapahtuvista asioista.
Hiljalleen harjoitteita vaikeutettiin ja lopulta namin sai vain jos antoi minun ensin siirtää jalkaa ja sitten jätti jalan paikalleen. Jos jalka siirtyi heti takaisin siirsin sen rauhallisesti uudelleen. Muutama harjoite ja tuntui toimivan hyvin.
Hiljalleen koira oppi, että sen tehtävä pöydällä tai lattialla on vain ja ainoastaan tuijottaa namia. Sen ei pidä eikä tarvitse välittää mistään ympärillään tapahtuvasta kun edessä on se nami jota katsotaan.
Lopulta oli aika lähteä kokeilemaan silmäpuolirouvan kanssa juttua ihan tositilanteeseen. Muistoksi sain nämä kaksi kuvaa.
Olen kokeillut metodiani myös muutamaan muuhun koiraan ja täytyy sanoa, että hyvin tuntuu toimivan :)
Pöytäpelkoinen Olgakin tuntuu suhtautuvan nykyään iloisesti ja innokkaasti. Ehkäpä me vielä se EH käydään jostain tuurilla saamassa!
Tässä kuvassa Muumi harjoitteli esiintymistä kanssani toista kertaa. Olen luvannut kesällä viedä sen muutamaan näyttelyynkin.
Toivottavasti näistä vinkeistä oli jollekulle apua tai herätti ajatuksia ja pohdintaa!
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
Viikonlopun saldo
Heavy Dutyn ollessa tosiaan lomalla olen aika laiskasti viitsinyt ottaa ompeluhommia työn alle. Kyllä tuo PFAFF-vanhus ihan ansiokkaasti ompelee, mutta vanhan koneen moottori ei ole kovin järeä ompelemaan paksuja fleecejä joten jätän ne nuorempien huoleksi.
Käydessäni Eurokankaassa käsiin kuitenkin tarttui ihan välttämättä ihania ripstopeja kirkkailla väreillä ja iloisilla kuvioilla joten ostin niitä palat ja päätin ommella myös omalle triolle uudet välikausitakit. Ja tällä kertaa heijastimissa ei säästelty!
Lopputuloset näyttivät sitten tältä;
Käydessäni Eurokankaassa käsiin kuitenkin tarttui ihan välttämättä ihania ripstopeja kirkkailla väreillä ja iloisilla kuvioilla joten ostin niitä palat ja päätin ommella myös omalle triolle uudet välikausitakit. Ja tällä kertaa heijastimissa ei säästelty!
Lopputuloset näyttivät sitten tältä;
(Vappu se on aina yhtä iloinen ja pirteä kuvattava...)
Olga on pitkäselkäinen mutta tytön voimakkaasti laskeva lanne saa takin näyttämään hiukan isolta. Kun se taas rentona suoristaa selkäänsä on istuvuus selvästi parempi.
Tämän kuvan jälkeen lyhensin Tuikun takin mahavyötä hiukan, ilmeisesti hiukan yliarvioin rouvan nykyleveyden.. :D
Tänään käytiin hupailemassa Match Showssa Viikin Gardenialla. Oikeastaan tarkoitus oli vaan hakea sieltä koiraportti, mutta sitten huomasin miettiväni, että miksikäs sitä ei Tuikku-rouvaa ilmoittaisi kehäänkin. Tuumasta toimeen ja lopulta päivä venyikin pitkäksi kun Mamma-Muikkunen näytteli itsensä kylmässä ja hyytävässä viimassa urheasti täristen pienten punaisten neljänneksi huikean kokoisessa luokassa (koiria taisi pienissä aikuisissa olla likelle 60!).
Mätsärireissun jälkeen onkin rouvaa väsyttänyt. Itse olin ajatellut viettää iltapäivän vielä korkaten pyöräilykayden Olgan kanssa, mutta Helsingissä (niinkuin ilmeisesti ympäri koko maata) sataa LUNTA... Aargh. Jätettiin sitten filaroinnit väliin ja keskittiin viimeisen lomapäivän viettoon kotisohvalla.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Lauantai-illan havaintoja
Ompelukoneeni joutui huoltoon reistailevan lampunkannan vuoksi. Olen ommellut anopilta "lainassa" olevalla konevanhuksella muutaman takin. Vanha PFAFF on uuteen Singeriin verrattuna hyvin hiljainen, mutta huomaan kaipaavani Heavy Dutyn järkähtämätöntä luonnetta (kaikki materiaalit ommellaan tasaisella nopeudella paksuuteen reagoimatta ja ilman hyppytikkejä tai muuta kiukuttelua) ja jollain kieroutuneella tavalla myös sen moottorin jyrinää. Semminkin, että saatiin naapurista melko yllättäen torstaina heippalappu jossa väitettiin, että meiltä kuuluu jatkuvaa kolinamuotoista meteliä (epäilemme kuitenkin melko hyvin perustein, että lappu oli joutunut kuitenkin väärään osoitteeseen eikä taloutemme ollut naapuria häiritsevän melun aiheuttaja).
Olen lueskellut erilaisia käsityöblogeja lähinnä pyrkien poimimaan uusia ideoita ja juttuja joita tekisi mieli kokeilla. Uusin fiksaationi on päästä kokeilemaan kaksoisneulaa koska piilotikkikoneeseen tuskin on ihan äkkiä varaa. Mistä taikoa kaksoisneula sunnuntaipäivänä onkin se polttava kysymys... Nähdäkö se vaiva, että selvittäisi mikä ompelutarvikeliike on auki sunnuntaisin (jossain kauppakeskuksessa sellainenkin varmaan olis, Tikata kun ei ole enää auki sunnuntaisin), kokeillako onnea Eurokankaan kanssa vai odottaisiko vaan sitkeästi maanantaille kun pääsee helpoimman kautta käymällä siellä Tikatassa?
Lastenvaateohjeet näyttävät hauskoilta ja helpoilta ja kutsuvat kokeilemaan. Mutta minulla ei ole lapsia eikä myöskään suunnitelmissa enkä ole oikein varma minkä kokoinen kummilapseni on jotta hänellekään olisi mielekästä kokeilla tehdä jotain. Aikuisten vaatteisiin menee kankaita niin paljon ja kun ei oikein ole kaavojakaan niin ei viitsisi lähteä tuhlaamaan kangasta ennenkuin on jostain niitä kaavoja keksinyt.
Lastenvaatteisiin tarkoitetuissa trikoissa on aivan tolkuttoman hurmaavia värejä ja kuoseja, mutta ei tunnu kovin järkevältä tilata isoilla rahasummilla trikoota vain jotta voisi tehdä sata pipoa...?
Tänään ompelin aivan hurmaavista ripstop-kankaista omille koirilleni uudet kevyet kevättakit. Laittelen niistä kuvat vaikka huomenissa kun kolmas jäi kuvaamatta tänään päivänvalossa.
Olen lueskellut erilaisia käsityöblogeja lähinnä pyrkien poimimaan uusia ideoita ja juttuja joita tekisi mieli kokeilla. Uusin fiksaationi on päästä kokeilemaan kaksoisneulaa koska piilotikkikoneeseen tuskin on ihan äkkiä varaa. Mistä taikoa kaksoisneula sunnuntaipäivänä onkin se polttava kysymys... Nähdäkö se vaiva, että selvittäisi mikä ompelutarvikeliike on auki sunnuntaisin (jossain kauppakeskuksessa sellainenkin varmaan olis, Tikata kun ei ole enää auki sunnuntaisin), kokeillako onnea Eurokankaan kanssa vai odottaisiko vaan sitkeästi maanantaille kun pääsee helpoimman kautta käymällä siellä Tikatassa?
Lastenvaateohjeet näyttävät hauskoilta ja helpoilta ja kutsuvat kokeilemaan. Mutta minulla ei ole lapsia eikä myöskään suunnitelmissa enkä ole oikein varma minkä kokoinen kummilapseni on jotta hänellekään olisi mielekästä kokeilla tehdä jotain. Aikuisten vaatteisiin menee kankaita niin paljon ja kun ei oikein ole kaavojakaan niin ei viitsisi lähteä tuhlaamaan kangasta ennenkuin on jostain niitä kaavoja keksinyt.
Lastenvaatteisiin tarkoitetuissa trikoissa on aivan tolkuttoman hurmaavia värejä ja kuoseja, mutta ei tunnu kovin järkevältä tilata isoilla rahasummilla trikoota vain jotta voisi tehdä sata pipoa...?
Tänään ompelin aivan hurmaavista ripstop-kankaista omille koirilleni uudet kevyet kevättakit. Laittelen niistä kuvat vaikka huomenissa kun kolmas jäi kuvaamatta tänään päivänvalossa.
torstai 4. huhtikuuta 2013
Kevyttä iltapalaa...
Valmistautuessa muuttoon siivosin tänään jääkaapin lopputarkastusta varten (ovat huomenna tulossa tekemään jotain tarkistusta jo) ja ajatus semmoisesta "oikeaoppisesta" pizzasta jäi kytemään mieleen. Eli siis semmoisesta johon käytettäis vain niitä satunnaisia aineksia joita kaapista sattuu löytymään.
Ja löytyihän sieltä todella oivalliset ainekset :)
Ja löytyihän sieltä todella oivalliset ainekset :)
Suikka!
Olen tovin miettinyt, että tarvitsisin kevyemmän kevätpipon koirien kanssa lenkkeilyyn. Jotenkin semmoista ei vaan ole tullut hankittua ja bonuksena mulla on jättikokoinen pää ja iso osa tehdasvalmisteisista on mulle liian pieniä.
On superärsyttävää kun kävellessä pipo hilautuu koko ajan ylöspäin.
No, tuumasta toimeen sitten. Kangasvarastossa on lojunut läjä ihania, lapsellisia ja värikkäitä puuvillatrikoita odottamassa inspiraatiota ommella koirille paitoja. Hypistelin niitä hetken ja pyörittelin asiaa päässäni.
Ohje on niin simppeli, että pelkät kuvat taitavat valottaa tarpeeksi :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)