Miksi koirallani on vain yksi silmä? (sisältää karuja kuvia postauksen loppupäässä!)

For the english readers (if there is any...) I will try to translate this to you also at some point. Anyway the posting is about why one of my dogs has only one eye AND there is some quite rough photos at the end of the post.

Monet ovat kummastelleet joko julkisesti, suoraan minulta tai esim sukulaisteni kautta sitä miksi kuvissani esiintyy yksisilmäinen koira. Olen tarinan kertonut jo monesti, mutta ajattelin laittaa sen vielä tänne. Ehkä vältyn kirjoittamasta samaa stooria siten enää uudelleen ;)

Keskimmäinen koirani Tuikku, Fi Ee Ch Jagodas Gingembre on kova tyttö sähläämään. Tuikku on ikäänsä nähden hyvin vilkas, energinen ja leikkisä sekä kova osallistumaan oman jälkikasvunsa leikkeihin mielellään päällepäsmärinä joka määrää tahdin ja meiningin laadun.

Näin ollen Tuikku on myös ollut aika taitava telomaan itseään ja siitä löytyy arpi jos toinenkin sieltä-täältä. Aina kun ei jouda eteensä katsomaan kun on tärkeämpiäkin asioita mielessä, Tuikun motto kautta elämän on ollutkin, ettei tarvitse olla viisas jos on kaunis (ja sitä rouvakoira kyllä on ollut).

Viime kesänä, Tuikun ollessa viisivuotias istuimme autossa suunnitelmissa mennä hiekkamontulle juoksuttamaan koiria. Olimme käyneet siellä pitkin kesää ja nauttineet tilasta ja pehmeästä ja turvallisen oloisesta alustasta koirien rellestää oikein kunnolla. Yllättäen katseeni osui Tuikun naamaan auringon osuessa siihen sopivasti ja kiinnitin huomiota johonkin, en osannut heti sanoa edes, että mihin. Lopulta tajusin, että koirani toinen silmä oli vaihtanut väriä, vaaleanruskeasta tummanruskeaan.

Kävimme näyttämässä silmää samana päivänä eläinlääkärille ja oirekuvan perusteella vaikutti kyseessä olevan värikalvon tulehdus eli uveiitti. Silmän etukammio oli samentunut, erikoista tilanteesta teki se, ettei silmä vaikuttanut millään tavalla kivuliaalta. Se oli kirkas, vuotamaton ja koira piti sitä normaalisti auki. Aloitettiin lääkehoito, antibiootit suun kautta sekä antibiootti-kortisonitipat ja todettiin, että jos muutosta selvästi parempaan ei melko pian tule on mentävä silmäspesialistille näytille.

Reilu viikko kului, koira oli pirteä ja hyvävointinen mutta silmään ei nähdäkseni tullut muutosta. Se ei vaivannut koiraa millään tavalla mutta huomasin muutaman kerran pohtivani, että näkeeköhän Tuikku sillä ihan normaalisti kun se kolautti naamansa esimerkiksi kaapin oveen. Tietyssä keinovalossa huomasi, että silmä heijastaa valon takaisin punaisena ja näin päätin varata ajan Sari Jalomäelle Apexiin.

Valitettavasti Jalomäen tuomio oli melko synkkä. Toisaalta osasin sitä jollain tavalla odottaakin, mutta en ehkä ihan näin karuna. Jalomäki tutki silmän ja totesin ensimmäinsen minuutin aikana, että "nyt ei oo hyvä ollenkaan". Silmän etukammiossa oli verta ja juosteita eikä pohjaa näkynyt. Jalomäki epäili kuitenkin samantien verkkokalvon vähintään osittaista irtaumaa ja tutkittuaan hetken tarkemmin esitti kysymyksen siitä, olisiko Tuikku voinut saada jonkin iskun päähänsä. Totesin, että kyllä kai se mahdollista on kun isossa koiralaumasa ulkoillaan ja kovasti kimpassa juoksevat, mutta että mitään tiettyä tapaturmaa en ole kyllä havainnut. Jalomäen mukaan viitteitä värikalvontulehduksesta sinällään ei ollut vaan tilanne näytti tapaturmaiselta koska toinen silmä oli täysin terve. Viitteitä mistään perinnöllisestä ei myöskään ollut.

Silmässä ei myöskään ollut uhkausvastetta eikä se reagoinut juurikaan valoon joten päätelmä oli, että se on täysin sokeutunut.

Diagnoosin varmistamiseksi Jalomäki määräsi Tuikun suun kautta syötävälle kortisonille jotta silmä saataisiin kirkastettua ja verkkokalvon tilanne tarkistettua. Viikon kuluttua palasimmekin siten vastaanotolle näytille ja diagnoosi oli juuri odotettu. Verkkokalvon lähes totaalinen irtauma, silmä sokea ja toipumisennuste käytännössä nolla. Jalomäki jaksoi edelleen ihmetellä, ettei silmä näyttänyt vaivaavan koiraa millään lailla, sillä yleensä tämäntyyppiset tapaturmat ovat hyvin kivuliaita.

Kun toiveet näön palautumisesta olivat poissa Jalomäki suositteli silmän poistoa. Irtonainen verkkokalvo tulisi ylläpitämään silmässä jatkuvaa mekaanista tulehdustilaa aiheuttaen näin mahdollista kipua ja glaukooman eli silmänpainetaudin riski olisi jatkuvasti olemassa. Tultiin päätökseen ajaa kortisoni mahdollisimman nopeasti alas jotta leikkaus olisi mielekästä tehdä. Jos glaukoomaviitteitä tulisi lainkaan olisi leikkausta kiirehdittävä ja kipulääkitys hoidettava muuten kuin tulehduskipulääkkein.

Alustava leikkausaika varattiin viikon päähän diagnoosin saannista ja kortisonin määrää laskettiin nopeasit. Valitettavasti perinteisesti perjantaina muutamaa päivää ennen kaavailtua leikkausaikaa Tuikun silmä mielestäni pullotti ihan aavistuksen. Se myös tuntui ehkä hieman kovemmalta kuin toinen silmä. Päädyimme pikaleikkaukseen ja silmä poistettiin perjantai-iltana.

Leikkaus suoritettiin ns. perinteisellä menetelmällä, eli silmäluomista poistettiin osa, silmää kääntävätä lihakset katkaistiin ja silmämuna poistettiin kokonaan. Leikkaus olisi ollut mahdollista tehdä hieman enemmän silmää ympäröiviä kudoksia säästäen, mutta koska siinä on suurempi riski jättää pieniä paloja kyynelrauhasta jäljelle ja siten aiheuttaa kyynelnestekysta leikkausalueelle myöhemmin päädyimme tekemään leikkauksen ns. varman päälle. Joka tapauksessa lopputulos tulisi olemaan karun näköinen kun kyseessä on näinkin vähänahkainen ja pään alueeltakin kuiva koira kuin whippet. Emme laittaneet silmäkuoppaan ensimmäisiksi päiviksi poistettavaa dreenitaitosta, joka laitetaan osassa tapauksia. Turvotus laski ihan siististi ilman dreeniäkin.

Koska Tuikku oli vielä suun kautta syötävällä kortisonilla leikkauksen aikana päädyttiin kivunlievitykseen injisoitavalla opiaattikipulääkkeellä (ammattini puolesta tämä oli helpoin ratkaisu) sekä kipulaastariin. Kun kortisoni saatiin lopetettua siirryttiin tavanomaisiin tulehduskipulääkkeisiin.

Ensimmäiset päivät koira oli varmasti kipeä, mutta kiitos kipulaastarin ja opiaattien myös unelias ja rauhallinen joten toipuminen sai tapahtua rauhassa.

Huomioitavaa on, että lukuunottamatta ihan ensimmäisiä päiviä oletetun tapaturman jälkeen ja muutamaa päivää leikkauksen jälkeen ei Tuikku missään vaiheessa oireillut puolittaista sokeutumistaan. Ekat pari päivää leikkauksen jälkeen se haukahti sokealta puolelta lähestyvälle vieraalle koiralle ulkosalla ja kun silmä vielä oli päässä se törmäsi pariin otteeseen kaapin oveen (jonka se olisi yhtä hyvin voinut sähelöluonteena tehdä ihan näkevänäkin...) Muutoin käytännössä palasimme täysin normaaliin elämään samantien operaation jälkeen (mitä tuo sählä nyt kolautti varpaansa heti kun pääsi juoksemaan vapaana silmäleikkauksen jälkeen) ja metsälenkit ja leikki muiden koirien kanssa on sujunut ihan normaalisti.

Ainoa selvä muutos käytöksessä on ollut se, että kohteliaana koirana mua eli pomoa kohtaan Tuikku aina katsoo minua sokean puolen kautta. Eli kohteliaasti kiertäen ja vinosti. Jos Tuikku haluaa olla minulle erityisen kohtelias, esimerkiksi jonkun torumisen jälkeen se kääntää sokean puolensa minua kohti ja on kuin ei olisi paikalla... :)

Arkielämässä en itse enää silmättömyyteen niin reagoi vaikka aluksi silmän poisto tuntui minusta todella pahalta. Nyt huomaan vain katsovani koiraani sinne silmän puolelle ja tavallaan jättäväni ilmeettömän puolen huomiotta. Toisaalta tuttavani Anita tuumasikin Tuikun olevan maailman ilmeikkäin yksisilmäinen koira. Tuikun ilmeitä saattekin täältä blogista nähdä kuvien muodossa varmasti jatkossakin.



Nyt sitten tullaan niihin rajuihin kuviin joita lupailin artikkelin alkupuolella. Dokumentoin Tuikun palautumista leikkauksesta alkuun päivittäin ja myöhemmin muutaman päivän välein voidakseni joskus myöhemmin (eli nyt) kertoa miten enukleaatiosta toipuminen sujui.

Tässä on viimeiset kuvat jotka sain Tuikusta ennen silmän poistoa, muistoksi itselleni siitä miltä kaunis koirani näytti.

Seuraavaksi niitä leikkauksen jälkeisiä kuvia sitten...

1pv. leikkauksen jälkeen. Mustelman muodostuminen silmän ympärillä on normaalia kehitystä, pienet ihosuonet vuotavat nahan alle aiheuttaen mustumista. Turvotusta ei ollut vielä kovin paljon.

2. pvä leikkauksen jälkeen. Turvotus oli kasvussa ja kasvoi tästä vielä lisää saaden koiran näyttämään lähinnä bullterrierilta puolesta osasta naamaansa. Mustelma jatkoi leviämistään.

Kolmantena tai neljäntenä päivänä rouva jaksoi jo seurustella hieman ihmistenkin kanssa. Kipulaastarin huumaava ja väsyttävä vaikutus alkoi helpottaa.

Viidentenä päivänä leikkauksen jälkeen turvotus oli jo laskenut lähes pois ja mustelma vaalenemaan päin. Koira virkeä ja hyvävointinen.

8 vrk leikkauksen jälkeen karvat olivat jo alkaneet kasvaa takaisin leikkausalueelle ja iho painua hiljalleen silmäkuoppaa kohti.

4vko leikkauksesta arpi oli jo lähes täysin parantunut. Pientä asettumista ja laskeutumista vielä tuli ja itse arven kohta on muuttunut entistä huomaamattomammaksi.