Itse taas olen kotioloissa melkoinen touhuaja joten oma lomatunnelmanikin käynnistyy merkittävästi paremmin kun ei ole mahdollisuutta koko ajan pohtia asioita joita voisi ja pitäisi tehdä. Tulee nukuttua enemmän, lampsittua kiireettömästi koirien kanssa, lueskeltua kirjoja ja lehtiä (erityisesti anoppilan käsityölehtitaivasta on ihana selata!) ja annettua uusien inspiraatioiden muhia takaraivossa jotta ne voivat sitten kotioloissa purkautua aikanaan tekemisiksi. Tänä vuonna reissu rajoittui pohjamaan eteläiseen osaan, mutta sisälsi yhden asian jota en ole ennen kokeillut.
Tämä kesä oli ilmeisesti karviaisille hankala. Anoppilan pensas oli kyllä pullollaan marjoja mutta ne olivat poikkeuksetta joko aavistuksen raakoja tai jo puhjenneita sitten kun maku oli kunnolla makea. Marjat olivat jäämässä puskaan kun mehunkeitto ja parempikuntoisten marjojen poimiminen vei leijonanosan ajasta. Minä olen kyllä sinällään aina ollut kiinnostunut marjojen ja hedelmien säilönnästä, mutta koska omaa pihaa ei ole eikä omien vanhempieni pihamaalla kasva kuin nuoria omenapuita on touhu jäänyt aina mietteiden asteelle (ja siihen, että tyhjennämme koirieni kanssa anoppilan vadelmapuskia ahkerasti aina aamu- ja iltaulkoilun ohessa. Vappu on muuten tosi kova marjastaja ja vadelmat on sen suosikkeja!)
No, niihin karviaisiin. Suoritin pikaisen googletuksen siitä mitä karviaisista olisi järkevää tehdä kun ne eivät ole ihan loistavia syötäväksi sellaisenaan, itse kun olen tottunut vain nyppimään marjat piikkisten oksien seasta suoraan suuhuni. Silmiin pisti heti ensimmäisenä paitsi erinomainen nimi, myös viittaus toiseen lemppariini lakkaan.
"Köyhien lakkahillo" oli nimenä mielestäni mainio ja pikainen ohjeen selailu vaikutti niin helpolta, että hillonkeiton amatöörikin varmaan pärjäisi. Koska olen minä en tietenkään sitten noudattanut ohjeita kuitenkaan kovin orjallisesti. Virallinen ohje taisi sisältää 3l marjoja, 1,5kg porkkanoita raastettuna ja 1,5kg hillosokeria. En muuten laita tähän lähdeviitettä reseptiin koska ohjeita löytyi tosi monta ja kaikki oli jokseenkin samoja, omani oli "keskiarvo" useasta lukemastani reseptistä.
Minun hilloni sisälsi tällä kertaa
n. 2,5l siivottuja karviaismarjoja (ehkä, iso kulhollinen melkein täynnä...)
7 kpl keskikokoista kesäporkkanaa raastettuna
1 kg hillosokeria
n. 2dl vettä
Tuuttasin veden, marjat ja porkkanaraasteen kattilaan ja annoin sen ruplattaa hiljaisella tulella hippusta vajaan tunnin verran.
Kun hillo kiehui keittelin toisessa kattilassa satsin lasipurkkeja (joita onneksi löytyi anopin kaapista ihanasti valmiiksi pestyinä ja etiketittöminä). En ole koskaan säilönyt mitään, mutta jostain aikojen takaa on iskostunut mieleen ajatus, että lasipurkkien tulee olla ehdottoman puhtaita jotta tuote säilyy homehtumatta. Koska en tajunnut ostaa mitään säilöntäainetta hillojani varten toivon keittämisen (ja hillittömän sokerimäärän) riittävän pitämään hilloni syömäkelpoisena pitkään.
Soseutin koko höskän n. tunnin kuluttua keittelyn aloittamisesta sauvasekoittimella ja ehdin huolestua melkolailla soppani nestemäisestä koostumuksesta.
Plöräytin sekaan koko paketillisen hillosokeria ja keitin hiljakseen vielä vartin verran koska ohjeessa niin sanottiin. Tässä vaiheessa "hilloni" oli edelleen lähinnä kastikemaista.
Lämmitin lasipurkit vielä yksi kerrallaan ja kauhoin karviaiskastikkeeni purkkeihin jäähtymään. Suljin kannet jotta alipaine imisi ne tiiviisti kiinni hillon jäähtyessä ja siten ehkä parantaisi vielä säilyvyyttä. Mainittakoon, että hilloa taisi tulla yli kaksi litraa tästä satsista! Olin valkannut tarkoituksella pieniä purkkeja joita voisin sitten lahjoittaa eteenpäinkin jos hilloa tulisi paljon, niinkuin nyt tuli.
Viimeinen purkki jäi odotetusti vajaaksi joten käytin tilanteen hyväkseni ja nakkasin sen jääkaappiin pikajäähdytykseen jotta paitsi näkisin hillon lopullisen rakenteen (joka muuten on ihan oikeaa, paksua ja sakeaa hilloa) myös pääsisin maistamaan sitä. Ja mikäs olisi parempi tapa maistaa kuin pannari? Kaivelin siis vielä hiukan lisää kaappeja ja pyöräytin ihan perinteisen pannaritaikinan, eli suurinpiirtein;
4dl maitoa (tosin tässä pannarissa n. puolet oli piimää)
0,5-1dl sokeria
2 munaa
sopivasti vaniljasokeria
vehnäjauhoja niin, että seoksesta tulee sopivan sakeaa. Ehkä parisen desilitraa.
Itse tupsautin pannariin sekaan vielä ihan reilun satsin kauraleseitä koska tiesin, että taikinaa on aikaa turvottaa kunnolla ja pikkumäärä ekstrakuitua ei koskaan haittaa.
Lenkin ja saunomisen jälkeen paistoin pannarin leivinpaperilla pellillä 250 asteessa kunnes pinta oli kauniin ruskealaikkuinen ja pannarissa oli "tissejä" eli se kumpuili kivasti. Ja kun jääkaapista löytyi avattu vispikermapurkki niin pitihän sekin vielä vatkuloida sopivaksi vaahdoksi pannarin kylkeen, kun nyt kerrankin innostui tällaista tekemään.
Pakko sanoa, että makea mutta tuhdin aromikas ja kirpakka karviaishillo, kermavaahto ja miedon vaniljainen pannari oli kyllä sangen oivallinen makuyhdistelmä ja sopi kesälomatunnelmaan ja pimenevään elokuiseen iltaan aivan ihanasti. Vielä kun viereen sai lasillisen kylmää, hyvin maltillisesti makeutettua kotitekoista viinimarjamehua oli yhdistelmä täydellisyyttä hipova.
Jos ensi vuonna päädyn uudelleen hillonkeittoon täytynee kokeilla maustaa osa hillosta vaikkapa inkiväärillä tai vaniljatangolla. Luulen, että omena-karviaishillokin olisi ihan loistavaa. Kirpakassa karviaisessa kun tuntuu makua riittävän tosi paljon joten hilloa voi huoleti "jatkaa" jollain miedommalla hedelmällä.
Postaukseni loppuosan kuvilla ei ole sen kummempaa tarkoitusta. Laitan ne nyt vaan tähän koska ne ovat mielestäni hauskoja ja liittyvät olennaisesti tänä vuonna pienen kesälomareissumme tunnelmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti